Lukion aineenopettajiin kohdistuvaa tutkimusta on Suomessa hälyttävän vähän. Onneksemme tätä aukkoa paikkaa oululaisen lukion opinto-ohjaajan Tiina Rautalinin väitöskirja ”Aineenopettajat ryhmänohjaajina: Kerronnallinen tutkimus ryhmänohjaajina toimivien aineenopettajien ammatti-identiteetistä”, joka tarkastettiin 29.11.2024. Keskustelimme Tiinan kanssa väitöskirjan tuloksista ja nostamme esiin muutaman huomion lukion ohjaustyön kehittämisestä opettajaystävällisesti.
Lukion aineenopettajan työnkuva on kehittynyt vuosien saatossa monipuoliseksi. Siihen kuuluu nykyisin niin monenlaisia vastuita, että vastaväittäjä, opettajankoulutuksen emeritusprofessori, Eero Ropo aprikoi väitöstilaisuudessa, uskaltaisiko enää nykyisin tähän työhön ryhtyä. Pysyttelemme tässä kuitenkin väitöskirjan fokuksen mukaisesti ryhmänohjaajan tehtävässä, joka koskettaa valtaosaa aineenopettajista työuran aikana.
Paljonko osaaminen painaa?
Tutkimukseen osallistuneiden ryhmänohjaajien keskusteluissa nousi esiin huoli omasta ohjaustyön osaamisesta ja koulutuksen puutteesta toisaalta aineenopettajakoulutuksessa, toisaalta työuran aikana. Koska sama huoli on kuvattu jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen tutkittaessa ”koko koulu ohjaa” -periaatteen toteutumista kouluissa (esim. Hui, 2002), jäimme Tiinan kanssa miettimään, mistä tämä kertoo. Korostammeko liikaa osaamisen yhteyttä oikeanlaiseen koulutukseen? Miten saataisiin näkyväksi myös muutoin karttuva työuralla tarvittava osaaminen?
Tiina kiteyttää tutkimuksensa tuloksia toteamalla, että ”osaavaksi ryhmänohjaajaksi kehittyminen on aikamoinen summa erilaisia tapahtumia”. Aineistosta välittyy ryhmänohjaajan työssä tarvittavien taitojen elinikäinen oppiminen sen kaikkine non-formaalin oppimisen muotoineen. Osaamista oli tutkimukseen osallistuneille karttunut niin omalla koulu-uralla (vaikkapa omien opettajien esimerkkiä seuraten), harrastuksissa tai omien lasten myötä vanhemmaksi kasvaessa. Aineistossa näkyi myös, kuinka osaaminen kehittyy koulun arjessa kokemusten kautta.
Vaikka vastaväittäjä korostikin tutkimuksen tulosten merkitystä aineenopettajien koulutuksen kehittämisessä, uskoaksemme se ei pelkästään riitä. Ehkä tarvitaan myös rohkeutta tarttua asioihin, joita ei aluksi niin hyvin osaa, sekä määrätietoisuutta hankkia tarvitsemaansa osaamista lisää. Jos uuden aloittelevan opettajan kehityskaarta kohti ryhmänohjaajuutta katsotaan vaikkapa klassisen lähikehityksen vyöhykkeen (Vygotski, 1978) avulla, nousee esiin kysymys, miten opettajia voisi heidän kehityksessään tukea siten, että tavoiteajatus ryhmänohjaajan osaamisesta säilyisi mahdollisena saavuttaa.
Muutos on ikuista
Tutkimuksen aineiston tuottaminen osui ajankohtaan, jolloin Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) oli juuri astunut voimaan ja lukioissa organisoiduttiin kohti monialaista yhteistyötä opiskeluhuollon toimijoiden kanssa. Tutkimuskeskusteluihin osallistuneet ryhmänohjaajat pitivät toimintakulttuurin muutosta suurena ja jopa kokivat uusien säädösten estävän työtään opiskelijan edun mukaisesti.
Lukio ja opettajuus lukiossa on tuon ajankohdan jälkeen kohdannut valtavasti muutoksia parista opetussuunnitelmauudistuksesta ylioppilastutkinnon rakenteen muuttamiseen unohtamatta digitalisaation läpileikkaavaa vaikutusta (Raetsaari, 2023). Lähiaikoina odottelemme eduskunnan hyväksyvän lain oppimisen tuen uudistamisesta. Nykymaailmassa ei ole todennäköistä, että muutokset joskus loppuisivat, onhan koulun elettävä yhteiskunnan mukana.
Oppilas- ja opiskelijahuoltolain edellyttämät toimintatavat ovat varmasti tutkitussa toimintaympäristössä kehittyneet ajan kuluessa, mutta tutkimus nostaa esiin tärkeän huomion muutoksen keskellä elämisessä: ryhmänohjaajat (kuten varmasti kuka tahansa muukin omassa työssään) tarvitsevat siihen(kin) tukea. Millä tavalla opettajien jo valmiiksi täyteläisessä arjessa voitaisiin tehdä tilaa muutoksen merkityksestä ja sisällöstä keskustelemiselle? Miten opettajat pääsisivät (tai saataisiin) mukaan reunaehtojen muuttuessa luotavien uusien toimintatapojen suunnitteluun ja kehittämiseen?
Tasapainoilua rajapinnoilla
Tiina Rautalinin (2024) väitöstutkimuksessa tulee hyvin näkyviin, kuinka ryhmänohjaajat elävät monen asian suhteen rajapinnoilla, jatkuvassa epävarmuudessa. He pohtivat esimerkiksi, missä menee opettajuuden ja (ryhmän)ohjaajuuden raja, missä oma asiantuntijuus loppuu ja tarvitaan konsultaatiota tai monialaista yhteistyötä tai miten oma työ pysyy erillään vapaa-ajasta.
Peltola kollegoineen (2020) on osoittanut osallisuuden koulun monialaisessa asiantuntijatyössä jäsentyvän juuri asiantuntijuuden rajojen kautta. Vastaavasti Rautalinin (2024) väitöstutkimuksessa tulee näkyviin, kuinka opettajat määrittävät näitä rajojaan yhdessä sekä opettajakollegoiden että muiden koulun asiantuntijoiden kanssa. Jäimme Tiinan kanssa pohtimaan sitä, rakennetaanko koulun arkeen riittävästi paikkoja asiantuntijuudesta keskustelemiselle. Mikäli ei, onko vaarana, että osa opettajista ei löydä mahdollisuutta käydä näitä keskusteluja ja jää pohdintojensa kanssa yksin?
Vertaistuesta voimaa
Ryhmänohjaajat näyttävät rakentavan ammatti-identiteettiään jatkuvasti sekä ohjausyhteistyössä että suhteissaan muihin peilaten persoonaansa omaan käsitykseensä ”tyypillisestä ryhmänohjaajasta” (Rautalin, 2024). Tutkimuksen yhteenvedossa jäsennetään ohjauksen tunnistamista aineenopettajan osaamisen osaksi sekä ohjauksen tekemistä yhdessä vertaisten tuella.
Tässä valossa on perusteltua järjestää koulun arkeen tilanteita, joissa kollegiaalinen tuki voi toteutua. Nähdäksemme niiden onnistuminen edellyttää kaikkien osallistumista, struktuuria, säännöllisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Lisäksi on oleellista, että opettajat pääsevät mukaan suunnittelemaan sen ohjaustyön käytänteitä, jonka toteuttamiseen heidän odotetaan osallistuvan. Entä sitten se aineenopettajien koulutus? Miten olisi näin alkuun, jos opettajaopiskelijat joutuisivat osana harjoitteluaan osallistumaan myös koulun suunnittelu- ja kehittämistyöhön?
Lähteet
Hui, E. K. P. (2002). A whole-school approach to guidance: Hong Kong teachers’ perceptions, British Journal of Guidance and Counselling, 30(1), 63–80.
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 30.12.2013/1287.
Peltola, M. Suorsa, T. Karhu. J., & Soini, H. (2020). Huoli kytkeytyy osallisuuden rajapintoihin: Ammattilaisen arki oppilashuollon näyttämöillä. Aikuiskasvatus, 40(2), 127–138.
Raetsaari, K. (2023). Lukion keskeyttämisen äärellä. Subjektitieteellisen psykologian näkökulma toimijuuden tukemiseen ohjauksessa. [Väitöskirja]. Oulun yliopisto.
Rautalin, T. (2024). Aineenopettajat ryhmänohjaajina: Kerronnallinen tutkimus ryhmänohjaajina toimivien aineenopettajien ammatti-identiteetistä. [Väitöskirja]. Oulun yliopisto.
Vygotsky, L. S. (1978). Mind in society: The development of higher psychological processes. Harvard University Press.
Kirsi Raetsaari 